Olet tässä: Etusivu  > Elämänkokemuksia  > Henkan tarina

Henkan tarina

"Pienestä pitäen olen ajatellut, että Jumala tätä maailmaa kädellään kannattaa, muttei tämä asia sen syvällisemmin ollut koskettanut. Nyt kuitenkin sisimmässäni poltti kysymys elämän tarkoituksesta ja päämäärästä. Silloin sain kuulla Jeesuksesta..."

Vuoden vaihteessa 2005-2006 tapahtui ihmeellinen asia elämässäni, ja se muutti täysin elämäni ja askeleitteni kulkusuunnan. 

Ylä-asteen jälkeen aloitin opiskelun Kuopion Kauppaoppilaitoksessa. Opiskelu alkoi ihan hyvin, mutta melko pian alkoi vaihe, jolloin elämääni tuli asioita jotka alkoivat kiinnostaa koulua enemmän. Ajan viettäminen kaveriporukassa meni heittämällä koulun edelle ja koulunkäyntiä jätettiin vähemmälle että olisi aikaa enemmän jännempiin asioihin. Oppitunneilta poisjättäytyminen tarkoitti luonnollisesti sitä, että kursseista tuli hylsyjä ja monesti sai opettajille selitellä ja lupailla että ”kyllä nyt ryhdistäydytään”. Todellisuudessa koulu oli taakka ja painoi, mutta en saanut itsestäni irti laittaa asioita kuntoon.

Kesällä  -05 pääsin kesäksi Helsinkiin töihin. Oli mukavaa päästä hetkeksi pois tutuista Kuopion kuvioista ja työskentely tuntui mielekkäältä. Suurin osa kaveripiiristä oli Kuopiossa, jonka takia vietin enemmän aikaa itsekseni. Yksin ollessa oli enemmän aikaa miettiä asioita ja tunsin, että elämästäni puuttui jotain. Mielessäni pyöri monia kysymyksiä elämästä ja monet tehdyt ja tekemättömät asiat painoivat mielessä.

Pienestä pitäen olen ajatellut, että  Jumala tätä maailmaa kädellään kannattaa, muttei tämä  asia sen syvällisemmin ollut koskettanut. Nyt kuitenkin sisimmässäni poltti kysymys elämän tarkoituksesta ja päämäärästä. Silloin sain kuulla Jeesuksesta ja tulin ymmärtämään, että tahtoessaan löytää elämän tarkoitus ja päämäärä oli rukoiltava syntejä anteeksi Jeesukselta, joka todella on kuollut minun, ja jokaisen ihmisen syntien ja iankaikkisen elämän tähden.

Halusin antaa elämäni Jeesukselle, mutta en tehnyt sitä täysipainoisesti koska en halunnut jättää hauskoja iltoja ravintolassa ja juhlimista päihteiden kanssa. Olin jo saanut kokea Jeesuksen antamaa rauhaa mutta tuntui kuitenkin, että halusin jatkaa elämää niin kuin ennenkin. Kävin kovaa sisäistä taistelua seuraavaan vuodenvaihteeseen saakka, jolloin iso-setäni kuoli. Hän oli sanonut viimeisimpinä asioina, että elämän tärkein asia on antaa oma elämä Jeesukselle.

Päätin että annan kaiken Jeesukselle. Halusin elämälleni todellista sisältöä. Rukoilin että Jeesus anna minun kaikki synnit anteeksi ja anna minun elämälle todellinen tarkoitus ja päämäärä. Tämän rukouksen jälkeen olen saanut tulla tuntemaan Jeesuksen ja kokemaan Hänen ihmeellisen muuttavan voiman elämässäni. Elämä on tuntunut elämältä uskoontuloni jälkeen. Enää ei ole sitä tunnetta, että jotain puuttuu. Se tärkeä puuttuva palanen oli usko Jeesukseen ja yhteys Jumalaan.

Tänään Jeesus elää sydämessäni ja minä saan elää elämäni Hänelle!


Henry

Navigointi
Historia
Info
Toiminta
Media
Kysymykset ja palaute
Tulevaa toimintaa
Sivukartta
Yhteystiedot

Sähköposti

kuopio-ät-svk-piste-fi

Osoite

Kemilänrinne 3
70340 Kuopio
017 261 2348

Nettisivujen ylläpito

yllapito-ät-kuopionvapis-piste-fi

Kartta